Stena Recycling on kierrätyskumppani, jolla on innovatiivisia kokonaisratkaisuja, kattavaa osaamista ja hyvä materiaalituntemus. Tämä merkitsee, että jätteesi käsitellään erittäin tehokkaasti ja kannattavasti. Stena huolehtii kaikenlaisesta rauta- ja metalliromusta, vaarallisesta jätteestä, rakennusjätteistä, puusta, elektroniikasta ym. turvallisesti ja ympäristön kannalta parhaalla tavalla. Voimme huolehtia myös kunnan omien laitosten materiaaleista, kuten puujätteestä, jonka murskaamme hakkeeksi ja toimitamme lämpövoimalaitoksiin. Stenan tehokkaan logistiikan ansioista myös kuljetusten aiheuttama ympäristökuormitus pienenee. Koska meillä on hyvä osaaminen kuntien sisäisen logistiikan toiminnasta ja toimimme valtakunnallisesti, pystymme tarjoamaan ratkaisuja, jotka säästävät sekä aikaa, vaivaa että rahaa. Huolehdimme siitä, että saamme hyvän menekin kaikelle, mitä noudamme teiltä, koska meillä on hyvät kanavat raaka-aineiden jälleenmyyntiin maailmanmarkkinoilla.
Palvelut