24 esimerkkiä kestävästä liiketoiminnasta

  • Joka vuosi Stena Metall -konserni käsittelee noin 5 miljoonaa tonnia jätettä.  Me kierrätämme ja jalostamme yhteiskunnan jätettä uusiksi raaka-aineiksi. Toimintamme ansiosta säästetään joka vuosi 8,7 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöt. Se vastaa 1,3 miljoonaa lentomatkaa maapallon ympäri. Kiitos hyvästä yhteistyöstä!
  • Kierrätyksen avulla edistämme maailman rajallisten resurssien: öljyn, mineraalien ja metsien parempaa käyttöä. Joka vuosi palautamme käyttöön esimerkiksi 5 miljardia taskukirjaa vastaavan paperimäärän. Hyvää luettavaa monessa mielessä.
  • Innovatiivisilla kierrätysratkaisuilla edistämme myös asiakkaidemme kestävää liiketoimintaa: turvallista jätteiden käsittelyä, kilpailukykyistä kustannustasoa, ympäristökoulutusta, neuvontaa, raportointia jne. Tämä vahvistaa asiakkaiden ympäristötyötä ja kilpailukykyä. Toimialaratkaisujen, räätälöityjen asiakasratkaisujen sekä kansainvälisen ja paikallisen läsnäolon avulla voimme luoda synergioita jätteiden järkevään käsittelyyn asiakkaille ja itsellemme. Kaikkialla, missä toimimme.
  • Kaikkia jätteitä ei voi kierrättää mutta niistä on huolehdittava. Käsittelemme vuosittain suuret määrät vaarallisia jätteitä, kuten freonia, elohopeaa, PCB:tä ja sairaalajätettä. Nämä hävitämme suljetuissa ja eettisesti kestävissä prosesseissa – jotta leviämään ei pääse ihmisille ja ympäristölle vaarallisia aineita.
  • Kuljetukset aiheuttavat meidän ja koko alan keskeisimmät ympäristörasitukset. Mutta voit luottaa siihen, että kierrätyksen ympäristöhyödyt ylittävät reilusti kuljetuksien aiheuttaman rasituksen. Järkevillä järjestelyillä pyrimme kehittämään kuljetuksia ja edelleen vähentämään ympäristörasitusta. Uusi logistiikkaratkaisu Ruotsissa merkitsee, että voimme puolittaa kuorma-autojen tyhjinä ajot.
  • Ruotsissa Stenalla on ainutlaatuinen junajärjestelmä jätteiden kuljetusta varten. Kuudella täysipitkällä junakalustolla olemme korvanneet yli 20 000 kuorma-autokuljetusta kolmen vuoden aikana. Ilahduttavaa on myös asiakkaiden, viranomaisten ja muiden osapuolten myönteinen palaute.
  • Jaamme mielellämme osaamistamme. Olemme jo monta vuotta  kouluttaneet asiakkaidemme henkilöstöä ympäristöasioissa. Olemme jo menneet laskuissa sekaisin, mutta olemme varmoja, että kyse on lähes 25 000 henkilöstä. Näin lisääntyy turvallisuus ja ympäristötietoisuus. Kehittynyt alkulajittelu tuottaa myös asiakkaalle paremman kustannusrakenteen, kun jätteet lajitellaan oikein alusta lähtien.
  • Kierrätystä ei maailmassa tutkita riittävästi. Kattavalla tutkimus- ja kehitysohjelmallamme pyrimme täyttämään tätä tyhjiötä. Harjoitamme sitä yhdessä toisten yritysten, yhteisöjen ja useiden maailman johtavien yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa. 
  • Yhdessä Chalmersin-yliopiston ja muiden kumppanien kanssa Stena on käynnistänyt useita kierrätyksen osaamiskeskuksia. Esimerkkinä tästä on Competence Center Recycling, CCR, joka tutkii muun muassa elämäntyylejä ja kuluttajien valintoihin vaikuttavia tekijöitä. Toinen esimerkki on Waste Refinery, jonka tarkoituksena on kehittää jätteiden energiakäyttöä.
  •  Stena Metall rahoittaa maailmassa ainutlaatuista professuuria teollisesta materiaalien kierrätyksestä Chalmersin teknisessä korkeakoulussa Göteborgissa. Professuurissa työskentelee suuri määrä väitöskirjantekijöitä tutkimuksissa, jotka vievät kierrätystä eteenpäin älykkäillä, niin asiakkaita, Stenaa kuin ympäristöäkin hyödyttävillä ratkaisuilla. Meillä on tapana sanoa, että jäte on se, mikä jää jäljelle, kun mielikuvitus loppuu.
  • Kierrätys mahdollistaa sen, että tuotteet tuotetaan, kulutetaan ja sitten saavat uuden elämän kierrätyksen kautta. Miksi emme tekisi tästä kierrosta mahdollisimman yksikertaista alusta lähtien? Autamme tietämyksellämme yhä useammin asiakkaita kehittämään kierrätettäviä tuotteita ja vähentämään hukkamateriaalin syntymistä tuotannossa.
  • Olemme mukana useissa foorumeissa, joissa edistetään jätteenkäsittelyä ja kestävää kehitystä ylipäätään ja pyrimme tuomaan esille omamme ja asiakkaittemme näkökulman avainkysymyksissä. Olemme aktiivisia muun muassa seuraavissa elimissä: Clinton Climate Initiative, Alliance for Global Sustainability, SymbioCity, CSR Västsverige, Håll Sverige Rent, 4H, Cop15 Copenhagen, Expo Shanghai, Återvinningsindustrierna, BIR ja FEAD.
  • Yhteistyöllä alan eri organisaatioiden kanssa tavoittelemme oikeudenmukaisia kilpailuedellytyksiä alan kaikille toimijoille. Hyvä toiminta on palkittava. Suurempi osa yhteiskunnan jätteistä on saatava kierrätykseen. Lakeja on noudatettava. Valvonnan on oltava tarkkaa. Siten voidaan kannustaa toimijoita, jotka huolehtivat siitä, että romuautot, jääkaapit, matkapuhelimet ja muut hylätyt tavarat kierrätetään parhaalla mahdollisella tavalla.
  • Haluamme olla esikuva omalla toiminnallamme. Kehitämme toimintatapoja, jotka vähentävät melua, lisäävät turvallisuutta, vähentävät energiankulutusta jne. Näillä on merkitystä sekä työympäristön että ympäröivän asutuksen kannalta. Yhä tärkeämpi kysymys on viestiä paikalliselle yhteisölle, miksi meitä tarvitaan siellä missä olemme. Sen teemme järjestämällä avoimien ovien päiviä, yhteistyötä koulujen kanssa jne.
  • Alumiini on erinomainen kierrätyskohde. Kierrätyksessä säästyy 95 prosenttia uustuotannon vaatimasta energiasta. Stena Aluminium on mennyt askeleen pitemmälle. Sen sijaan, että kaikki valettaisiin muotteihin, toimitetaan 800-asteista alumiinia erityisrakenteisissa ”termospulloissa” suoraan asiakkaan tuotantoon. Tämä on ainutlaatuista Pohjoismaissa. Loistava esimerkki kestävästä liiketoiminnasta. Sekä asiakas että me säästämme kuluissa ja saavutamme samalla yksinkertaisemman prosessin, suuret energiansäästöt sekä pienemmät hiilidioksidipäästöt.
  • Elektroniikan kierrätyksemme käynnistyi 1992 Bräkne-Hobyssä Ruotsissa. Sen jälkeen Stenasta on tullut Euroopan johtava elektroniikan kierrättäjä. Meillä on 22 kierrätyslaitosta 10 maassa. Vuosien kuluessa olemme saavuttaneet virstanpylväitä, joilla on kansainvälistä merkitystä: uusia innovatiivisia tuotteita kuvaruutulaseista, ainutlaatuisia prosesseja LCD-näyttöjen kierrätykseen sekä puhtaan muovin ja bromatun muovin erottamiseen elektroniikkaromusta.
  • Meillä on 70 vuoden kokemus yhteiskunnan eri tuotteiden kierrätyksestä. Mikäpä olisi luonnollisempaa kuin jakaa tietämystämme niille, jotka vaikuttavat asioihin? Yhä useammin autamme tuottajia ajattelemaan oikein alusta alkaen. Vuosien aikana olemme auttaneet elektroniikka- ja huonekaluvalmistajia luomaan tuotteita, jotka on helpompi kierrättää, kun ne hylätään. Kyseessä voi olla sekä älykkäämmät valmistustavat että ympäristöystävällisten materiaalien valinta.
  • Konsernin ympäristötavoitteet ovat lyhyesti seuraavat: Vuoteen 2016 energiankulutuksemme on laskenut vähintään 20 prosenttia vuosista 2007/2008. Uusien tekniikoiden ansiosta kierrätetään vähintään puolet siitä, mikä samana vuonna otetaan vastaan. Kaikki kuljettajat ovat käyneet taloudellisen ja turvallisen ajon kurssin. Konsernin ympäristötavoitteiden lisäksi tytäryhtiöllämme on omia ympäristötavoitteita.
  • Joka päivä käsittelemme asiakkaiden ja koko yhteiskunnan riskejä. Keräämme, kuljetamme ja kierrätämme jätteitä, jotka ovat raskaita, palovaarallisia, myrkyllisiä jne. Turvallisempi Stena -projektilla pyrimme luomaan entistä paremman turvallisuuden ja turvallisemmat työpaikat koko konsernin laajuudessa.
  • Edistämme työterveyttä eri projekteilla kuten Terveempi Stena. Henkilöstökysymysten käsittelyn ohjeet sisältyvät Henkilöstö-oppaaseen.. Kartoitamme jatkuvasti työntekijöiden terveyttä, sairasvakuutuksia ja sairauspoissaoloja.
  • Merenkululla on valtava merkitys hyvinvoinnille. Tankkerilaivastomme on yksi maailman nykyaikaisimmasta ja huolehdimme siitä, että varustamot kautta maailman varustetaan oikealla polttoaineella ja että ne soveltavat toimituksissaan turvallisuuskonsepteja kuten Vihreä Bunkraus. Sijoitukset kaksoisrunkoon, dieselsähkökoneisiin jne. ovat esimerkkejä siitä, miten taloudellisuus, turvallisuus ja ympäristöystävällisyys yhdistyvät maailmanluokan laivastossa.
  • Joskus pienet yksityiskohdat voivat olla tärkeitä. Euroopassa Stena Metall käyttää videokonferenssijärjestelmää parissakymmenessä laitoksessa matkakulujen vähentämiseksi. Järjestelmä on vähentänyt matkoja, mikä on hyvä niin taloudelle kuin ympäristölle ja mahdollistaa paremman tasapainon työntekijöiden työ- ja vapaa-ajan välillä.
  • Raaka-ainehintojen noustessa lisääntyy usein rikollisuus. Raudan ja muiden metallien varkaudet ovat herättäneet huomiota aiheuttaessaan turvallisuusriskejä yhteiskunnalle. Esimerkiksi osia rautateiden signaalijärjestelmästä, kaivonkansia kaduilta ja kuparikattoja on varastettu.  Stena lopetti ensimmäisenä käteiskaupan romun ostamisessa varastetun tavaran kauppaamisen estämiseksi – mikä myös vähensi varkausriskiä. Harjoitamme monipuolista yhteistyötä veroviranomaisten, tullin ja poliisin kanssa rikollisuuden torjumiseksi.
  • Asiakkaittemme liikesalaisuudet ovat meille tärkeitä. Pankeilla, vakuutuskassoilla, yrityksillä ja useimmilla muilla yhteiskunnan elimillä on paljon salaisia tietoja, jotka eivät saa joutua vääriin käsiin, kun arkistoja ja rekistereitä hävitetään. Tietoturvapalveluiden avulla huolehdimme siitä, että arkaluontoinen materiaali hävitetään tarkan valvonnan alla. Siten voimme osaltamme edistää meidän kaikkien henkilökohtaista koskemattomuutta.